Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Kaikkea jouluun liittyvää. Kuvat on otettu ilmaisista kuvista. Olen vaan koonnut niitä tähän yhteen, että löytisi samasta paikasta.Kirjoittelen kaikkea muutakin jouluun liittyvää. Tulee tarinoita . lahjavinkkejä ja reseptejä.
Arkisto
24.08.2010 - 13:45

Taas ihan yhtä-äkkiä tuli joulu mieleen. Viime vuonna jäi kirjoitukset vähän vähiin, mutta toivottavasti tänä vuonna ei niin käy.

Tämä joulu tulee olemaan erilainen. Isäni muutti Taivaankotiin 7.7 joten yksi tyhjä paikka tule olemaan. Jouluna sen varmaan tuntee kipeästi.

No tuossa yksi päivä löysinkin joululehtiä ja sen sellaistaIlmassa on niin syksyn tuntua ja siitä itselleni tulee joulun odotus mieli. Lapsillakin on jo lahjatoiveita. Aina siinä kuitenkin käy niin, että joulu yllättää. Vaikka päätätkin, ettei tänä vuonna, mutta siinä kiireessä ja hössötyksessä piilee mielestäni se joulutunnelman sallaisuus.

Mitä olisikaan joulu jos kaikki olisi jo valmista viikkoa ennen (ruoka tietysti ei).

Nyt alkaa se aika, että saa ruveta polttamaan kynttilöitä ja ehkä pienet tontutkin alkaa jo liikkua

08.09.2009 - 12:42

Nyt se sitten alkaa, nimittäin joulun odotus. Enää on vain reilu 100 päivää jäljellä. Jotenkin vaan ilmassa alkaa olla semmoista jouluun liittyvää. Usein olen keskustellut asiasta ihmisten kanssa ja monet sanovat lumen tuovan sen joulun tunteen, mutta minusta tämä syksy, iltojen pimeys, kynttilät, lehtien variseminen puista jne... tuovat sitä joulun tuntua. Jo juhannuksen aikoihin haaveilen joulusta ja äitini on tosi kiukkuinen. pitäisi osata nauttia keskikesästä, eikä ajatella kylmää ja pimeää. Mutta kylmä, pimeys ja kynttilät...ne vasta jotain

24.12.2008 - 11:04
11.11.2008 - 17:23

Tänään rupes jo tekemään mieli joulutorttuja

Osaan laitoin luumuhilloa ja osaan vadelmahilloa

09.11.2008 - 15:04

Mä oon Hörölä fani. Kaikki Hörölään liittyvä kiinnostaa. (taidan olla jotain sukua niille:))

Mulla on jääkaapin oveen liimattu muutama joulukortti. Jääkaapin toinen sivu on päällystetty kokonaan Hörölä aiheisilla korteilla.


Free Cursors
Tonttulan kirja

Vieraskirja

Olisi ihan kiva, jos jättäisit jotain viestiä jäälkeesi.

Geo Visitors Map

lisää joulu "hömppää"

Myspace Christmas

Joulu- askartelua yms...


 


  Tämä pieni 6-vuotias tyttönen  laulaa tässä. Ääni on aivan uskomattoman enkelimäinen

Seuraamani blogit